Wespan ajatuksia

Vittu paska jumalauta.

  • Kiroileva siili
    Kiroileva siili

Kiroilu on yksi turhimpia asioita. Tai siis kiroilun konsepti kokonaisuudessaan, kielletyn kielen olemassaoleva osa-alue on todella absurdi itsessään. Miksi meillä olisi sanoja joita ei olisi tehty käytettäväksi? Ihan vitun naurettavaa! 

Ja kyllä, omastakin mielestäni esim. vitun toitottaminen on joskus ylikorostettua, mutta miksi minun pitäisi torua jotain ihmistä, tai edes vaatia häntä säätämään oman ilmaisunsa tasoa. Miksi minun pitäisi hallita jonkun kielenkäyttöä omiin raameihini tai joihinkin joskus kauan sitten säädettyihin "normeihin".

Vitun, paskan ja jopa jumalaudan toistaminen on sisimmiltään ilmaisu vapaudesta, ilmaistu oman kielellisen käytön vapaudesta. Kyllä, joskus sanoja voidaan käyttää loukkaamistarkoituksessakin, mutta jokaisella pitäisi olla vapaus myös olla loukkaantumatta. Kiroilu on monesti vain tapa korostaa sanomaa, vaikka huumoritarkoituksessa. Hyvä esimerkki tästä on mm. kulttuuri-ilmiö Kiroileva siili joka esiintyy sarjakuvissa ja mm. t-paidoissa.

Voimme antaa vinkkejä ja näkökulmia, mutta kielellinen hallinta on vain illuusio, hallinta ei ole koskaan toiminut. Silloin kun kiroilu kiellettiin, niin kaikista tuli "normaalisti puhuvia"... Ei vaan itseasiassa kiroilun kieltämisen jälkeen - vitun, paskan ja jumalaudan käyttö on vain laajentunut toisille osa-alueille, juurikin sen takia, että ihmistä ei voi kahlia ja määritellä edes kielellisesti.

Vittu, paska ym. kirosanat olivat joskus ihan normaaleja termejä. Valitettavasti eri kulttuurillisten seikkojen (uskonto, hallitsijoiden määräykset, pelko sairauksia/bakteereita kohtaan yms.) takia sukupuolielimistä tuli kiellettyjä jopa puheellisella tasolla, niistä sai puhua vain tyyliin sairaaloissa ja biologiatermein. Sairasta vai mitä? Normaaleista askareista kuten jokapäiväisestä paskanvääntösessiostakin sekä runkkaamisestakin tuli kielletty keskusteluaihe, ja jos asiasta oli pakko puhua esim. lasten kanssa, niin silloin sai käyttää vain tarkkaan valittuja termejä kuten kakkaaminen ja penis. Niin ja runkkamisesta tehtiin synti ja uskoteltiin, että runkkaamisesta tulee sokeaksi.

Vielä on vanhaa häpeällistä - seksuaalista ja eritteisiin liittyvää pelkotaakkaa ihmiskunnassa, taakkaa joka ei meidän kenenkään oma aidosti ole. Kyse on vain taakasta, joka kulkee kulttuurissamme, vanhentuneissa tavoissa joita vieläkin jotkut vanhemmat opettavat. Kielellinen ja ilmaisullinen pelko näkyy kirosanoissa, kielletyssä termistössä, mutta tämän lisäksi myös mm. kirjojen ja elokuvien sensuroinnissa sekä ikäluokituksissa.

Mutta eikö voitaisi jo päästä yli siitä, että kaikki runkkaavat, panevat, paskovat ja kusevat, eikö asiasta voisi heittää ihan julkisellakin tasolla läppää, samaan tapaan kuin kaveripiirissäkin. Media hei, voisitteko tekin vähän kasvaa tällä saralla. Onneksi tv-ohjelmissa olevaa kielenkäyttöä ei kauheasti nykyään edes sensuroida, joten jollakin tasolla ollaan menty jo eteenpäin.

Kuitekin suuri muutosten tuuli puhaltaa niin vitun ihanasti kiroilevassa nuorisossa, uusia tuulia puhaltavissa aalloissa jotka näkevät kaiken bullshitin ja vanhentuneiden normien läpi. Ehkä myös vanhempien joukossa on näkyvissä jonkinlaisia muutoksia, ainakin toivon niin. Ja kuka tietää miltä Suomen kulttuuri tulee näyttämään lähivuosina tai lähivuosikymmeninä. Sosiaalinen tuleva evoluutio on tosiseikka, emme voi jatkaa enää tällaisena uppiskaisena alistuneena yhteiskuntana, koska olemme sisimmiltämme vapaita ja kunnianhimoisia, maalaisjärjen omaavia ihmisiä.

Kunhan jokainen muistaisi, että minä minä minä -näkökulma ei johda kauas. Kaikkien etua tavoittelevilla näkökulmilla pääsemme ihmiskuntana ja kulttuurina eteenpäin aivan uusiin svääreihin. Ja vittu mieti jos me kaikki tekisimme sopimuksen, että lupaamme olla loukkaantumatta kiroilusta, varsinkin humoristisesta kiroilusta ja siirrymme eteenpäin todellisuudessa, todellisuudessa näiden asioiden olemassaolosta...

Reggie Watts - Fuck Shit Stack



Reggie Wattsin musavideo mainittiin kommenteissa Timon toimesta, joten päätin päivittää sen tähän hyvin viestiä tukevana. Kiitos Timo vinkistä. :)

+ sama biisi yleisön edessä esitettynä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Ja jos sivustollasi on kirosanafiltteri, niin ota se jumalauta pois ja kato mitä hauskaa tapahtuu kommenteissa. ;D Opi sisälle kiroiluhuumoriin... I dare you ;)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tulikin mieleen, että mitä ihmettä varten polkupyörissä on yleensä sekä tavarateline että rahtilava? Ja miksi tavarateline suojataan satulasuojalla eikä tavarasuojalla?

Ja miksi aikoinaan poika saatille päästyä kuljetti tyttöä rahtilavalla eikä laittanut häntä ylpeästi tavaratelineelle ja istunut itse rahtilavalla nauttien kyydistä? Elämä on täynnään epäoikeudenmukaisuutta ja mysteerejä, ilman kirosanojakin.

Teppo Nygren

Kirosana menettää tehonsa, jos sitä jatkuvasti viljelee. Kirosanathan eivät ole kiellettyjä, mutta niilläkin on oma käyttötarkoituksensa. Kävin jokin aika sitten keskustelua yhden ruotsalaisen ja yhden venäläisen kaverin kanssa ja tuli yksimielisesti todettua, että suomalaisella kirosanalla on vaikutusta, jos se vaikka kieltä ymmärtämättömälle lausutaan oikeassa tilanteessa ja oikealla äänensävyllä. Skit,fy fan, jävel, fittan, sjutton också,.... Eihän nuo kuulosta miltään suomalaisiin voimasanoihin verrattuna, vai onko jokin väkevämpi ruotsinkielinen sana olemassa? Löytyykö mistään muusta kielestä sellaisia voimasanoja, joilla voisi suomenkieliset voimasanat haastaa?
Kirosanojen jatkuva hokeminen on kuin yksinpuhumista ja saa niiden sanojen toistelijan ainoastaan vaikuttamaan keskenkasvuiselta.
Jos normaalissa puhekielessä käyttää kirosanoja, niin ei niillä voi edes vitsailla, koska ne eivät naurata ketään. Siilin ei ole totuttu kiroilevan, eikä minkään muun ulkoisesti söpöksi piirroshahmoksi mielletyn, ja siksi kiroileva siili herättää kiroilemisellaan hilpeyttä.
Kun yksi ystäväni totesi kerran ettei ole koskaan kuullut minun kiroilevan, niin en voinut vastustaa kiusausta olla haistattelematta hänelle. Jos jatkuvasti haistattelisin ihmisille, niin se haistattelu kaverilleni ei myöskään olisi herättänyt hilpeyttä.
Kirosanojakin on hyvä käyttää harkitusti, kuten muitakin sanoja sivistyneessä yhteiskunnassa.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Ainakin ulkomailla töissä ollessa se perkele! tarttui aika moneen
Siellä kun tuntui olevan koko YK työmaalla kansallisuuksien puolesta

Näin sitä levitetään suomalaista kyldyyriä :)

Seppo Simanainen

Olishan tuon kauniimminhkin voinut sanoa. Esim: "donnerwetter..."

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Heinävedellä kun asuin minulla oli hyvä tuttu, lestadiolainen metsäurakoitsija Supi. Kerran olin laittamassa traktorini kuntoon Supin konehallissa kun mies erehtyi lyömään raskaalla vasaralla peukkalonsa mäsäksi. Ei kuullut mitään muuta kuin: "Harrrrmittava takaisku!". Tuo tyylikäs "kirosana" on aina jäänyt mieleen.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Naapurissamme asui aikoinaan yksi myös uskonnollinen mummo joka manasi vastoinkäymiset sanoen "Senkin rumahenki".

Timo Härtsi

Törmäsin tähän kaveriin, kun yksi päivä kattelin Netflixiä. Yksi omaperäisimmistä tyypeistä mitä olen vähään aikaan nähnyt. Yhdistelee stand uppia, improa, musaa. Tässä miehen musavideo, vaatii kirjautumisen koska tässä kiroillaan paljon.

Sopii teikäläisen blogikirjoituksen teemaan, niin ajattelin laittaa:

http://www.youtube.com/watch?v=CJQU22Ttpwc

Edit: Tossa sama video, ainakin toistaiseksi voi katsoa ilman kirjautumista:

http://www.youtube.com/watch?v=0bLFO4ZV0i4

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Kannattaa katsoa jostain Reggie livenä @ central park, NY. Aivan loistava setti siellä.

Joachim Seetaucher

Jossain Viisikko-kirjassakin kiroiltiin:

-Lempo soikoon, lausui Leo.
-Hiisi vieköön, säesti Dick.

Arvo Kuusela

Minulle kiroilu on pääasiassa vastenmielinen asia ja se herättää pääasiassa negatiivisia fiiliksiä kiroilijaa kohtaan. Mutta ristiriitaista on että jossain tilanteessa kiroilu tuntuu myös nasevalta ja sopivalta itsensä tai jonkin asian ilmaisemiselta.

Olen ajatellut paljon tätä kiroiluasiaa, koska se jostain syystä ärsyttää minua melko tavalla. Itse kiroilen harvoin.

Tällä kertaa kiroilu kirvotti minut tällaiseen pohdintaan:

Kiroilu on kai lähinnä tunteen ilmaisua tai pelkästään itsensä korostamista. Kiroilija kai kuvittelee että kiroilu jotenkin nostaa hänen statusarvoaan. Harvoin kiroilua tarvitaan asiallisessa ilmaisussa.

Kiroilun tarkoitus on siis välittää joku tunne kiroilun kuuntelijalle. Kiroilijalle itselleen kiroilu taitaa tuottaa positiivisia tunteita, minulle itselleni se tuottaa yleensä negatiivisia tunteita. En voi sille mitään että kiroilu ärsyttää, en vaikka miten asian itselleni selittäisin toisella tavalla.

Kaiken kaikkiaan siis kiroilu on tunnekieltä, jonka tarkoitus kai on ilmaista kiroilijan tunnetilaa. Onko ilmaus hyvä, onko se tarkka, antaako se oikean kuvan kiroilijan tunnetilasta esimerkiksi minulle?

Todennäköisesti kiroilijat keskenään pärjäävät tällä "kiroilukielellä" ja ymmärtävät toisiaan. Minuun se ei tehoa, en ymmärrä sitä ja yleensä vältän kiroilijan kanssa kommunikointia, ellei se ole sitten aivan pakollista jostain tietystä syystä.

.

Markku Ollikainen

Jokainen ihminen ilmaisee itseään, sisäistä olemustaan mm. sanoillaan. Kiroilija kertoo sanoillaan, että hänen sisällään on paljon törkyä ja siitä johtuvaa pahaa oloa.

Perkeleitten huutaminen voi olla hyvin kyseenalaista - nuo pimeän puolen kaverit saattavat kuulla ja ilmestyä paikalle.
Ellei sitten ole kyse perkeleen huutaminen siinä mielessä, että pahan orja huutaa ainakin alitajuisesti peloissaan lähestyvän isäntänsä nimeä. Eipä ihme, että kiroiluttaa. Pahan syöksykierteessä varmaan tuntuu pahalta.

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Itselleni kiroilu on monesti humoristinen tapa ilmaista puhuttuun aiheeseen sisältyviä sisäisiä patoutuneita pelkoja (itsessä tai muilla).

Mainittakoon tästä esimerkkinä vaikka: "Ja minähän perkele runkkaan!"
Tuossa lauseessa kiteytyy uskonnon ja muun kautta tullut runkkaamisen tarpeeton häpeys, jota sitten tuossa taustalla humoristisesti manailen, että perkele saahan sitä runkata ja onhan se perkele luonnollista. Kuitenkaan itse perkeleellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, ainoastaan sanana siellä uskovaisia pelottelee koska he ovat antaneet kyseiselle sanalle oman merkityksensä, merkityksen jota en itse pidä arvossa. Itselleni kyseessä on vain humoristinen sana, ei millään sanalla voi perkelettä manata, varsinkin jos sen käyttötarkoitus on päinvastainen. Samalla tapaa runkkaus ei vie helvettiin sen ollessa luonnollista, vaikka kuinka jotkut pelottelisivat.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tuossa sitä oikein sydämen kyllyydestä:
https://www.youtube.com/watch?v=6fqC8jV6ZJs

Tästähän kiroilussa on lopulta kyse. Perisuomalaista kulttuuria ja perussuomea.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Mulla oli armeijassa kaveri, joka hiukan pilke silmäkulmassa käytti salonkikelpoisia kirosanoja. Kuten pannahinen tai peijakas.

Vaimokin on itse asiassa vähän samaa maata, tai vielä pehmeämpääkin. Hän taitaa sanoa jopa näin että "herttinen sentään". Tuotahan ei mihinkään varsinaiseen kiroilutilanteeseen sovi lasettaa, se on paheksuva ihmettely enemmänkin. Voisi kyllä kokeilla elää pätkän siten, että laittaisi niihin tilanteisiin oikein susimustia sanoja. Olis siinä kanssaeläjillä ihmettelemistä.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset